Olen koukussa

Olimme pitkästä aikaa Ruotsin risteilyllä.

Näky illallisella naapuripöydässä oli pysäyttävä: Vieressämme istui nuori pariskunta. Kumpikin näpytteli ja swaippaili omaa kännykkäänsä, samalla syöden toisella kädellä. Tämä alkoi häiritä minua niin, että en voinut olla seuraamatta heitä vaivihkaa. En koko aikana huomannut heidän vaihtavan keskenään kuin muutaman sanan.

On helppo naureskella muiden tekemisille, mutta elämme kaikki samassa dopamiiniärsykkeiden pommituksessa.

Maailman suurimmat yritykset rakentavat systemaattisesti mahdollisimman koukuttavia palveluita, ja mediateollisuus seuraa perässä, minkä ehtii.

Helsingin Sanomat nosti asian esille hienosti, viitaten amerikkalaisen jazzmuusikon ja musiikkihistorioitsijan Ted Gioian Substack-verkkoalustalle kirjoittamaan kirjoitukseen ”The State of the Culture, 2024 – Or a glimpse into post-entertainment society (it's not pretty).”

Koukussa uutisiin

Havahduin jossain vaiheessa siihen, että kännyn kautta tuleva uutisvirta on saanut minusta otteen. Enää ei riitä lehden lukeminen kerran päivässä, vaan koko ajan känny polttelee vieressä, ja lupailee uusia uutisia. ”Fear of missing out”-peikko istuu olkapäällä ja kehottaa napauttamaan uutiset auki.

Uutisten seuraaminen muodostuu addiktioksi, aivan kuten muutkin koukuttajat. Uutisten ajantasainen seuraaminen ei tietenkään ole tarpeen. En todellakaan tule tyhmemmäksi, jos en tarkasta uutisia tunnin välein.

Hukatun ajan lisäksi nopeatempoinen virikevirta hajottaa keskittymiskykyä, kuten tuo Hesarin artikkeli toteaa.

Tietoähky lamauttaa

Kirjailija Johann Hari huomauttaa, että dopamiinikoukun lisäksi uutisvirta heikentää keskittymistämme sitä kautta, että tarjolla olevan tiedon määrä on kasvanut tasaisesti. Emme enää pysty sulattamaan sitä.

Ennen saimme maailman tapahtumista suodatetut ja toimitetut koosteet.

Nyt meille tarjoillaan relevantin tiedon lisäksi massoittain raakadataa, merkityksetöntä sälää ja kaikenlaista ”seurataan hetki hetkeltä”-selostusta, milloin mistäkin. – Aivan kuin se vaikuttaisi meidän tekemisiimme millään merkittävällä tavalla.

Tätä tukee tehokkaasti uutisotsikoinnin rappio, etenkin iltapäivälehdissä. Ennen pystyi saamaan yleiskuvan päivän uutisista selaamalla lehden tai verkkopalvelun otsikot. Nyt on pakko koukata artikkelin tekstien kautta, kun otsikoista ei irtoa yhtään mitään; monet ovat sisällöltään tyhjiä kysymysotsikoita, tyyliin:” Liki puolella miljoonalla suomalaisella on tärkeä määräpäivä heti pääsiäisen jälkeen – katso, kuulutko heihin”. Tätä on näkynyt jopa Ylellä ja Hesarissa.

Pelastaako paperilehti?

Vanhana Tekniikan Maailman lukijana yritin olla edistyksellinen ja siirryin jokin aika sitten elektroniseen painokseen. Nyt on vakavassa harkinnassa takaisin paperilehteen siirtyminen.

Sinänsä mielenkiintoista tarjontaa tarjoillaan tipoittain verkkopalveluun, johon huomaan juuttuvani kerta toisensa jälkeen.

Artikkeleita tarjoillaan satunnaisena virtana yksi kerrallaan ja niiden lisäksi uutisvirtaan työnnetään kaikenlaista, oikeasti merkityksetöntä pikkujuttua lukijaa koukuttamaan. Ei minun tarvitse tietää, että joku harvinainen käytetty auto on myynnissä jossain kalifornialaisessa huutokaupassa.

Ja tuosta palvelusta tekee oikean aikarosvon se, että se on välillä poskettoman hidas. Kun sitä selailee usein, joutuu joka kerta käynnistämään tabletin, kirjautumaan ja siinä samalla tuijottelemaan tiimalasia hyvän tovin. Nopeampi tabletti voisi tietenkin ratkaista nopeusongelman, mutta se ei ole asian ydin.

Missä mennään

Facebookin käyttö: Pääosin hallinnassa. On tarpeen harrastusryhmien tiedottamisessa

Instagram: Hallinnassa: Käyn katsomassa pari kertaa viikossa, jos silloinkaan. Fiidistä suurin osa on puuta heinää, jota IG tarjoaa seurattavaksi. Ei kiinnosta. Pärjään ilmankin.

Hesari: Ei hallinnassa. En kaipaa paperilehteä, mutta tunnustan että uutisvirta koukuttaa. Tavoitteena olkoon uutisten lukeminen kaksi kertaa päivässä.

Iltalehdet: Huonosti hallinnassa. Sorrun aina välillä. En tarvitse oikeasti. Tavoite: lopeta kokonaan.

Tekniikan Maailma: Huonosti hallinnassa. Jos en saa hallintaan, lopetan verkkopalvelun ja siirryn paperilehteen. Paperinkeräys on meillä järjestetty, joten voin sallia itselleni paperin käyttämisen tähän. (Lisäksi olen alkanut kaivata paperi-TM:ää muutenkin. Se on edelleen layoutiltaan ja käytettävyydeltään ylivoimainen.).

Vähemmän on enemmän

Dopamiiniansan lisäksi olen tajunnut, että uutisvirta on kerta kaikkiaan liian runsas. Minäkään ei millään sulata sitä. Tähän pätee CNN-kanavan toimittajan kuvaus Trumpin ajasta presidenttinä: ”Kun tulet aamulla töihin, tuntuu siltä, kun yrittäisit juoda suoraan paloletkusta”.

Turhan sälätiedon imeminen on ajanhukkaa, siinä missä somettaminen.

Digimaailma on tullut jäädäkseen ja siinä on paljon hyvää. Käyttäisin silti rajallista aikaani mieluusti enemmän omien juttujen tekemiseen, läheisten kanssa seurusteluun, uusien asioiden opetteluun, sekä kirjojen tai laatulehtien lukemiseen.

Vaikka vastus on kova, kontrolli omasta ajankäytöstä on kuitenkin minulla itselläni. Kun olen asiasta tietoinen, voin edes teoriassa tehdä sille jotain.

Nyt ainakin yritän.

Yritätkö sinä?

Ps. Huomaatko, että tähänkin blogiin oli lisättävä väliotsikoita, koska lukija ei luultavasti jaksa keskittyä 600 sanan mittaiseen tekstiin, vaan harppoo sen läpi väliotsikoiden tukemana.

Ps. Ps. Yle ja Hesari näyttävät skarpanneen otsikointia. Selasin kirjoituspäivinä molempien sivuja. Kummankin otsikot näyttävät taas otsikoilta, eikä kysymyksiltä. Hyvä!

HS artikkeli ” Elämysaddiktion häijy umpikuja“:
"https://www.hs.fi/talous/art-2000010285085.html

Johann Harin kirjan ”Stolen Focus” kotisvu: https://stolenfocusbook.com/